Artikkeli

Henkilöstön osaamisen kehittäminen organisaatiossa ja tulevaisuuden ajattelu

#osaamisenkehittäminen #metataidot #muutostaidot #unlikeme

Henkilöstön osaamisen kehittämisen avulla yritys voi varmistua, että heiltä löytyy juuri oikeanlaista osaamista. Muutoskykyisimmät työntekijät omaksuvat nopeasti uusia toimintatapoja, mutta myös yrityksen tulisi olla kiinnostunut tulevaisuusajattelusta sekä muutostaitojen kasvattamisesta.

Tässä artikkelissa paneudumme tarkemmin osaamisen kehittämiseen – erityisesti siihen kenen tulisi omaa osaamistaan kehittää.

Tulevaisuuden osaaminen – tavoitteena työntekijöiden jatkuva kehittäminen ja muutosvalmius.

Metataidot ovat tulevaisuuden osaamista

Henkilöstön osaaminen on keskeisimpiä tekijöitä yrityksen menestyksen kannalta. Osaamista on monenlaista ja monentasoista. Muuttuvissa tilanteissa niin sanotut metataidot ovat nousemassa entistä tärkeimmiksi.

Metataidoilla tarkoitetaan taitoja, joita tarvitaan muiden taitojen ja osaamisten kehittämiseen. Metataitoja voivat olla oppimistaidot, systeeminen ajattelu tai esimerkiksi muutos- ja tulevaisuusosaaminen. Koska työ muuttuu koko ajan, tarvitaan erinomaisia valmiuksia oppia uutta ja omaksua uudenlaisia ajatusmalleja sekä konkreettisia työkaluja niiden toteuttamiseen.

Osaamisen kehittäminen – paremman tulevaisuuden tähden

Osaamisen kehittäminen onkin yrityksen yksi keskeisiä tulevaisuuden menestystekijöitä; toisaalta koska ympäristö muuttuu, tarvitaan uusia osaamisia. Osaamisen kehittäminen on myös tärkeää huippuosaajien kiinnittämisessä yritykseen.

Aika usein parhaat osaajat ovat myös innokkaita oppimaan uusia asioita ja jos heille ei tarjota mielekästä oppimista, he kyllä löytävät niitä itse – joko omatoimisen oppimisen ja oman osaamisen kehittämisen muodossa tai sitten yrityksen ulkopuolelta uusista haasteista.

Kenen kannattaa kehittää osaamistaan?

Tulevaisuus voi tuntua usein sumealta ja epäselvältä. Yrityksissä kannattaa juuri siksi rohkeasti tarttua tulevaisuuden tunnusteluun ja opetella tulevaisuusajattelua. Yrityksen tulevaisuusajattelu alkaa yksilöistä ja heidän kyvystään ajatella tulevaisuuden mahdollisuuksia, omia tavoitteitaan ja toteuttamiskykyään.

Oman osaamisen kehittäminen tulisi olla jokaisella to do -listalla, etenkin jos oppiminen innostaa tai urakehitys siintää tavoitteissa. Myös jokaisen organisaation tulisi olla kiinnostunut tulevaisuusajattelun ja muutostaitojen kasvattamisesta.

Ajattelun ja taitojen avulla valmistaudutaan tulevaisuuteen – ei niinkään pyrkimällä arvaamaan tulevaisuutta, vaan valmistautumalla erilaisiin tulevaisuuden vaihtoehtoihin ja muutoksiin.

Tulevaisuus tehdään – osaamista muutoksen toteuttamiseen


Rohkeimmat yritykset ja yksilöt ottavat muutoksen omiin käsiinsä ja luovat itse tulevaisuuden vaihtoehtoja ja haluamaansa tulevaisuutta. Pelkkä innostava visio ei kuitenkaan riitä muutoksen tekemiseksi.

Muutostaidot pitävät sisällään myös konkreettisia keinoja saada muutosta aikaan. Kokeilut ja innovatiivisuutta tukeva toimintakulttuuri tukevat muutosten omaksumista ja niiden juuruttamista yrityksen toimintatapoihin. Tästä syntyy positiivinen kierre, jossa kaikki oppivat uutta ja muutoksesta tulee tapa toimia.

Tulevaisuuskuntoisuus on tulevaisuus- ja muutososaamista

Great Minds Oy on kehittänyt uudenlaisen työkalun, jonka avulla tulevaisuus- ja muutososaamista voidaan kehittää mitattuun tietoon perustuen. Great Minds on tehnyt lähes kymmenen vuotta kehitystyötä erilaisten organisaatioiden kanssa ja tämän pohjalta on tuotettu Unlike-tuoteperhe tulevaisuuskuntoisuuden tutkimiseen ja kehittämiseen. Tuoteperhe sisältää työkaluja niin yksilön kuin organisaation osaamisen kehittämiseen.

Tulevaisuuskuntoisuudella tarkoitamme tulevaisuus- ja muutososaamista eli kuinka ihmiset hankkivat tietoa tulevaisuuteen liittyen, minkälaisia tavoitteita he asettavat itselleen, miten he tekevät muutosta ja seuraavat muutoksen etenemistä. Tulevaisuusosaaminen on tekojen lisäksi myös asennetta muutokseen ja tulevaan.

Mittaamalla päästään osaamisen kehittämiseen täsmällisesti

Unlike Me -analyysi, on yksilölle suunnattu työkalu. Se sisältää helposti vastattavan kyselyn, joka on jo itsessään johdantopaketti tulevaisuuskuntoisuuteen. Kysymykset herättelevät analysoimaan omaa tekemistään ja herättelevät muutoksen polulle.

Vastaajat saavat kyselyn pohjalta selkeän raportin omasta tulevaisuuskunnostaan, jonka perusteella on hyvä lähteä analysoimaan omaa osaamistaan ja edelleen kehittämään omia valmiuksiaan.

Työssä voi kehittyä

Aika usein omatoiminen kehittyminen tukee myös henkilön omaa osaamista työssä. Siksi osaamisen kehittämisen pitäisikin olla jokaisen ulottuvilla ja omatoimista kehittämistä on hyvä tukea yrityksissä. Tulevaisuus kiinnostaa ja koskee meitä kaikkia.

Me Great Mindsilla olemme havainneet, että suurin osa ihmisistä on kiinnostuneita kehittämään tulevaisuuteen liittyvien taitojen osaamisen kehittämistä. Osaaminen kehittyy ja samalla organisaation tulevaisuusvalmiudet kasvavat.

Tulevaisuus on asennetta ja tekoja

Great Mindsin Unlike Me -analyysin avulla tulevaisuus- ja muutokseen liittyvän osaamisen kehittäminen on helppoa ja strukturoitua. Unlike Me-analyysiin vastaaminen antaa jo viitteitä siitä, mitä voidaan kehittää ja mistä tulevaisuus- ja muutoskuntoisuus muodostuu.

Analyysin perusteellinen raportti taas kertoo vahvuudet, joita kannattaa vaalia ja vahvistaa, ja kehittämiskohteet, joihin kannattaa panostaa. Raportista käy myös ilmi, onko vastaajan vahvuus enemmän ajattelu ja asenne vai käytännön tekeminen. Molempia ominaisuuksia tarvitaan, mutta sopivassa suhteessa. Lisäksi raportti myös listaa tulevaisuustaitoja, jotka kertovat vielä lisää yksilön poikkileikkaavista taidoista tai kyvyistä.

Tulevaisuus on aina joukkuelaji – kehitä tiimisi osaamista, niin tiimi kehittää yritystä!

Tutustu lisää palveluihimme.